Mökkien varustelutaso on nykyään hyvin korkea ja siellä pystyy halutessaan viettämään vapaa-aikaa kuin kotona. Kannettavat tietokoneet ovat mahdollistaneet jopa töiden teon mökillä. Mökki ympäristöineen antaa kuitenkin puitteet myös aivan erilaiseen vapaa-ajan viettoon.
Luonto
Luonnon läheisyys saa monet mökkeilijät sienestämään, kalastamaan ja vaeltelemaan luonnossa. Mökkielämään kuuluu myös kaikennäköisten pihatöiden teko ja kasvien hoitaminen. Moni kaupunkilainen voi jopa yllättyä siitä, miten kesämökillä löytyy. Kesällä mikä voisi olla sen hienompaa kuin oman kasvimaan perustaminen ja hoitaminen.
Ruoka
Mökillä syödään erilaista ruokaa kuin mitä kotona. Ruoan tekoon varataan enemmän aikaa ja se tehdään suuremmalla rakkaudella. Säiden salliessa myös syödään ulkona. Kesämökillä ruoka tehdään ensisijaisesti grillaamalla. Se antaa ruokaan pikantin silauksen, joka tekee omalla pihalla grillatusta ruuasta parasta.
Vesi ja sauna
Mökeistä suurin osa on veden äärellä. Tästä syystä vesi kuuluu olennaisena osana mökkeilyyn. Kuutamouinnit, saunasta veteen pulahtaminen, uiminen, souteleminen ja järven tai meren pinnan katselu rentouttavat stressaantuneemmankin mielen.
Yhdessäolo
Kaupungin sykkeestä eroon pääseminen tekee hyvää koko perheelle. Mökillä koko perheen on helppo ja miltei pakkokin osallistua päivittäisiin askareisiin. Joku lämmittää saunan, joku kuorii perunat ja yhdessä käydään torilla ostamassa ainekset. Mökillä panostetaan yhteiseen aikaan pelaamalla suosittuja lauta- ja korttipelejä yhdessä. Hyvinvarustetut mökit mahdollistavat myös erilaisten konsolipelien pelaamisen ja elokuvien katselun. Mökillä viihtyy hyvin siis myös sadesäällä kunhan siihen on varautunut, esim. ottamalla mukaan muutaman hyvän romaanin tai pari lautapeliä.